Pirkko Mattila Perussuomalainen blogi

Keskellä oppositiota

Opposition alkutaipaleelta muutama sana, ja oppositiokaveri keskustan tilanteesta. Keskusta ihmettelee alhaisia kannatuslukemiaan. Suurimpana syynä itse näen niihin pitkän hallitusrupeaman ja sen huipentumisen kokoomuksen piirijärjestönä olemiseen. Eikä näytä linja muuttuvan, kun tuleva keskustan polvi haikailee kokoomuslaisen Eurooppa-politiikan perään täällä Uuden Suomen blogissakin (Markus Ylimaa, Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja). Kuntavaalitkin muuten lähestyvät.

Mitäpä Suomen keskustavetoisissa kunnissa sitten tapahtuukaan? Lievää ja kohtalaista kuohuntaa ajoittain. Täällä Oulun vaalipiirissä viimeksi on kuohunut Pyhäjärven kaupungissa, jossa keskustavetoinen luottamushenkilöjohto on jakautunut kahtia. Iissä kunnallisista luottamustehtävistä on pyrkyä eroon, vastikään iiläiset erottivat kunnanjohtajansa. Mainittakoon, että kummassakaan kunnassa ei ole perussuomalaista valtuutettua, joten ministeri Braxin vihapuhekoulutus olisi pitänyt suunnitella myös muita puolueita koskevaksi, eikä perussuomalaisten valtuutettujen varalle.  

Tietenkin tulevien kuntavaalien jälkeen perussuomalaisia valtuutettuja on nykyistä enemmän, toivottavasti jokaisessa Suomen kunnassa.

Itselläni kuusi vuotta keskustavetoisessa kunnanvaltuustossa on toki ollut värikästäkin aikaa, ei siinä mitään. Maaseudun äänestäjät ovat muuttaneet asenteitaan pysyvästi; enää ei tarvitse äänestää kuten suku on jo vuosikymmeniä äänestänyt. Ei muuten minunkaan nuoruus kulunut SMP:n nuorisojärjestössä.

Mutta nyt olemme valtakunnallisesti keskustan kanssa oppositiossa, tähän on tultu. Kysymys siitä, kumpi on johtava oppositiopuolue, ei ole relevanteimmasta päästä. Opposition oppositio? Kölin alta ei kummankaan kannata yrittää toista vetää. Opposition rooli ei ole olla hallituksen vastavoima vaan vaihtoehto. Pahimmassa tapauksessa keskinäinen kisa johtaa heikkoon oppositioon ja hallituspuolueitten tukemiseen kaikessa, siis vaihtoehdottomuuteen. Keskusta voi taas päätyä kokoomuksen piirijärjestöksi?  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän partalainen kuva

Oikeita esityksiä voidaan tukea ja kannattaa oppositiossakin yhdessä. Olin kattovinani hallituksen ohjelmasta äänestettäessä, että persut tukivat keskustan esitystä äänestämällä puolesta, mutta keskusta ei tukenut persujen esitystä äänestämällä tyhjää! Jälleen hieno työnäyte, mitenkä asioita voidaan hoitaa, esittäjästä riippumatta persujen uudelta eduskuntaryhmältä! Kiviniemi saa vain hymyilyä osakseen, niin uskottavaa hänen esiintymisensä on. Haukkuu persuja, ettei suomalaisten asiat muka kiinosta, kun on itse ollut pääpäsmärinä kylvämässä suomalaisten veroeuroja muiden maiden tukemiseen. 31v. pienyrittäjänä on opettanut sen, että jos sinä vakuudesi käytät yhden kerran muiden hyväksi, vakuus varasi on pois omastakäytöstäsi, eli valtion kyseessä ollessa, pois oman maan kehitysresusseista!
Hyvää alkanutta kesälomaa sinulle ja koko eduskuntaryhmällemme!

Käyttäjän ryyti kuva

Kokoomuksen veljespuolue Ruotsissa, Ruotsin Kokoomus eli Moderaatit, harjoittaa täsmälleen samanlaista politiikkaa Kreikan ja Portugalin suhteen kuin Suomen Perussuomlaiset olisivat halunneet toteuttaa.

Ruotsin hallitus,kokoomusjohtoisena, kieltäytyi avustamasta Kreikkaa ja Portugalia.

Mitä teki naapuripuolueen Katainen; matkusti ensi töikseen tultuaan valituksi pääministeriksi,tapaamaan Reinfeltia,veljespuolueen pj:tä ja pääministeriä.

Eikä puhettakaan,että "Ruotsi pakoilee vastuuta ja eristäytyy" (oma valuutta).

Ne v****lut on varattu Perussuomalaisille. Niin eri lailla Kokoomus suhtautuu samaan asiaan riippuen siitä onko kysymyksessä ruotsalaiset vai perussuomalaiset.

Käyttäjän gemini63 kuva

Niinpä. Käteisen & co:n Suomessa läpiviemä kusettaminen ei olisi ikinä onnistunut Ruotsissa, siksi ei Reinfeldt ja "högerblocket" edes yrittänyt vastaavaa. Asioiden pimittäminen valtamedioissa Suomen tapaan ei olisi myöskään onnistunut. Mitä tämä kertoo meistä suomalaisista?

No, onneksi on vielä tuo ruotsalainenkin henkilötunnus ja kaksi aikuista lasta siellä, että voi pahimman skenaarion toteutuessa jättää uppoavan laivan ja tulevaisuuden laskut tukipaketeista näille hallituspuolueita äänestäneille ja heidän lapsilleen...

"jäniskevennys" http://naurunappula.com/742320/natsi-kateinen.jpg

Ruotsi ei ole EMU:n jäsen, joten sillä on vapaammat kädet toimia. Suomi sen sijaan on sitoutunut paljon pitemmälle.

Perussuomalaisten kannattaisi heti alkuunsa lopettaa jatkuva valehtelu ja kieroilu.

Käyttäjän kaunaherra kuva

Ja ketkähän ne Suomen sinne EMU:n vei kädet sidottuina...ei ainakaan Perussuomalaiset.

Käyttäjän juhojuho kuva

Suomessa tuo puolueitten ja varsinkin sen keskiviivalla ja siitä oikealla olevien puolueiden määrä kertoo jotakin kansan yksituumaisuudesta. Eihän se hääppöinen ole ja se paradoksi syntyy siitä että nyt niinkuin monesti ennenkin vasemmisto tanssittaa selkeästi porvarienemmistöistä maata. Perussuomalaistenkin syntyjuuret ovat Maalaisliitossa asti.Jokohan tuo mestarihiihtäjä Myllylän äkillinen poismeno herättäisi tämän katajaisen kansan puhaltamaan yhteen hiileen eikä aina vaan haettaisi muista niitä heikkouksia joita meillä kaikilla on sukuun ja säätyyn katsomatta. Koti, Uskonto,Isänmaa on nykymaailmassa alennusmyynnissä ja jäljet ovat kaikkien nähtävissä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja